Vespro – Asiakaslähtöistä ja uniikkia saneerausurakointia

"Parasta Uniikissa on aidosti välittävät ihmiset ja asiantuntijuus. Se, että voin luottaa 100% on mieletöntä. Suosittelen lämpimästi!"

Vespro Oy tekee sekä taiteellista silmää vaativia töitä, että perussaneerausurakoita. Yrityksen suurin vahvuus on ammatillinen osaaminen ja erilaisten rakennustapojen tuntemus. Vespron puusepänverstaalla valmistuu myös uniikkeja sisustusratkaisuja mittatilautyönä. Puun lisäksi elementtejä tehdään kipsistä ja betonista. Vanhojen kohteiden entisöinti ja saneeraus kuuluvat myös Vespron palvelutarjontaan.

Taloushallinto Uniikkia ja Vespro’ta yhdistää vahvasti asiakaslähtöisyys, molemmat suunnittelevat palvelut ja työt aina asiakkaan kanssa yhdessä ja tapauskohtaisesti.

Vespron taloushallintoa pyöritetään sähköisen Procountor-ohjelman avulla. Kirjanpidon, palkanlaskennan ja osakeyhtiön viralliset paperityöt hoitaa Uniikin Jenni, joka toimii tavallaan myös ‘ulkoistettuna talouspäällikkönä’ Vesprolle. Hän ohjeistaa ja neuvoo monissa eri taloushallinnon asioissa.

Uniikin asiantuntijuus ja tuki on ollut arvossaan Vesprolle koko kumppanuuden ajan, mutta erityisesti kevään 2020 koronavirus -kriisin aikana Uniikilta saatu apu oli korvaamaton.
Uniikin toimitusjohtajan, Veli-Matin avustuksella Vespro sai apua kriisitukien hakemiseen ja tietoa erilaisista tukimahdollisuuksista. “Koronakriisin aikana Uniikki oli kokoajan tukenamme, Veli-Matin asiantuntijuus oli yritykselle korvaamaton apu.”, kertoo Vespro’n toimitusjohtaja Antti Vesterinen.

“Parasta Uniikissa on aidosti välittävät ihmiset ja asiantuntijuus. Se, että voin luottaa 100% on mieletöntä. Suosittelen lämpimästi!”, Antti jatkaa.