KLT-tentti läpi parhain pistein – Syksyn 2020 priimus
Kirjanpitäjällämme Antti Vuorisella meni syksyn 2020 KLT-tentti läpi parhailla pisteillä. Katso videolta, miten Antti teki tämän.
Ahkera lukeminen KLT-tenttiin kannatti
Olen opiskellut Metropolia ammattikorkeakoulussa tradenomiksi ja tämän jälkeen Aalto yliopistossa kauppatieteiden maisteriksi (KTM) erikoistuen yritysjuridiikkaan, Antti kertoo.
Tenttiin valmistautumisen hän aloitti noin kaksi kuukautta aikaisemmin lukemalla ahkerasti, eikä kokenut harjoitustehtäviä tai valmennuskurssia tarpeellisiksi. Osa asioista oli tullut tutuksi jo aiemmin työelämässä sekä koulussa. Tentti oli Antin mukaan haastava, mutta ei niin vaikea, mitä hän oli ennalta ajatellut. Tulokset yllättivät suuresti. Antti ei olisi uskonut saavansa parhaat pisteet, vaan ajatteli tentin menneen juuri ja juuri läpi. Nyt kävi näin, ihan kiva, Antti nauraa.
Viime vuoden KLT-tentti teetätti työtä, joten ihan hetkeen suunnitelmissa ei ole opiskella lisää. Haen haasteita töissä mielenkiintoisten asiakkaiden parissa, hän kertoo.
Askarruttaako jokin asia taloushallinnan saralla? Antti, sekä muut talous- ja palkka-asiantuntijamme ovat apunanne.