Tarvitsenko tilitoimistoa?
Hyvä kysymys! Et välttämättä tarvitse tilitoimistoa mihinkään. Voit hyvin hoitaa lakien säätämät velvollisuudet myös itse. Helppoa se ei kuitenkaan ole, ja vaatii paljon kurinalaisuutta, aikataulujen hallinta ja jatkuvaa osaamisen päivittämistä, sillä lait, asetukset ja ohjeistukset muuttuvat jatkuvasti. Sanoisinkin, että jos haluat ”päästä helpolla”, ja keskittyä itse siihen missä olet paras, eli oman liiketoimintasi pyörittämiseen ja kehittämiseen, suosittelen tilitoimiston käyttämistä. ”Sinun vuorosi rentoutua, me hoidamme taloushallintasi!”
Kuka hoitaa taloushallintoani?
Meillä sinulle nimetään oma vastuullinen kirjanpitäjä, kuka vastaa asioistasi. Kirjanpitäjä ei kuitenkaan toimi yksin, vaan hänen tukenaan on tiimi, jossa myös tutustutaan teidän asioihin. Lomatuuraukset ja muut poissaolot sovitaan tiimin sisäisesti, jotta paikalla on aina joku, joka tuntee asianne.
Miksi siirtyisin sähköiseen kirjanpitoon?
Ennemmin kysyisin, miksi et siirtyisi. Sähköisen taloushallinnan etuja ovat tehokkuus ja nopeus, joustavuus, laadun paraneminen, virheiden väheneminen ja helppo tiedon välittäminen. Kun järjestelmiä käytetään tehokkaasti, näkyy se myös ajansäästön kautta myös säästöinä kustannuksissa.
Milloin kannattaa vaihtaa tilitoimistoa?
Kynnys vaihtaa tilitoimistoa on suuri. Mutta joskus niin kannattaa tehdä. Vaihtoon johtavia tekijöitä voivat olla mm. muutokset omassa toiminnassasi, lisääntynyt tiedon tarve, liian pienet omat resurssit tai vain epäily nykyisen kumppanin kyvystä tai halusta palvella teitä riittävän tehokkaasti, syvästi ja nopeasti! Ja joskus voisi olla hyvä vain kartoittaa (kilpailuttaa) muiden tilitoimistojen tarjonta, jotta voit edelleen vakuuttua, että sinulla on juuri oikea kumppani.
Millä eri tavoin ostolaskuja voi toimittaa palveluun, ja miten niitä käsitellään?
Suosimme verkkolaskutuksen käyttöä, koska se on ehdottomasti nopein ja varmin tapa käsitellä ostolaskuja. Mutta jos se ei ole mahdollista, perinteinenkin paperilasku käy, mutta mieluimmin kuin lähettää tai toimittaa mitään paperilla, olisi järkevää lähettää se skannauspalvelun kautta. Käsittely tapahtuu kätevästi kirjautumalla sähköiseen taloushallintajärjestelmään. Siellä laskuja voi hyväksyä ja maksaa. Muistathan, että rutiinilaskut kannattaa antaa robotin hoidettavaksi!
Miksi tarjoatte kiinteää kuukausihintaa?
Kuukausihinta on selkeä laskutusperuste sekä meille, että sinulle meidän asiakkaanamme. Se on helppo budjetoida, ja pysyy muuttumattomana koko 12 kuukauden ajan. Kuukausihinta sisältää myös vuosittaisen tilinpäätöksen ja veroilmoituksen, joten sinun ei tarvitse pelätä jonkun kuukauden yllätyslaskua. Kuukausihinnoittelu vaatii aika vakiintuneen toiminnan, jotta se voidaan määritellä reilulla tavalla. Hintaan vaikuttaa luonnollisesti palveluiden määrä, palkansaajien määrä sekä tositemäärät. Tarkistamme hinnan oikeellisuutta yhdessä asiakkaidemme kanssa käytävissä asiakkuuden kehityskeskusteluissa vähintään kerran vuodessa.
Onko palvelunne käytettävissä mobiililaitteilla?
Riippuu, mitä palveluita käytätte. Suosituksemme, nykyaikaisen sähköinen taloushallinta ratkaisu on käytettävissä myös mobiilisti, usein niissä on myös erillisiä mobiiliratkaisuja esim. kuittien käsittelyyn tai matkalaskujen käsittelyyn.
Tarvitseeko minun tulla käymään toimistollanne?
Voimme hoitaa kaiken täysin etänä, eikä sinun tarvitse tulla käymään toimistollamme. Palvelemme asiakkaitamme ympäri Suomen, ja menneet vuodet ovat osoittaneet, että kaikki hoituu myös välimatkojen päästä, etäyhteyksien avulla! Toki meistä olisi mahtavaa tavata sinut, ja olet milloin tahansa tervetullut poikkeamaan meillä vaikka vain kahvilla tai jutustelemassa.
Olisiko minun kannattavaa toimia kevytyrittäjänä?
Pientä yritystoimintaa on mahdollista harjoittaa myös ns. kevytyrittäjänä. Tällöin omaa yritystä ei perusteta vaan laskutus tapahtuu kevytyrittäjäpalveluntarjoajan kautta, joka hoitaa lakisääteiset velvollisuudet ja ottaa palveluaan vastaan yrittäjän myynneistä provision.
Kevytyrittäjyyden etuna on yleisesti pidetty sen helppoutta. Nykyään kuitenkin esim. toiminimen perustaminen käy vartissa ja tilitoimiston avulla lakisääteiset velvollisuudet ja kirjanpito hoituvat käytännössä itsestään. Nykyaikaisilla välineillä myös laskutus ja mahdollisten kuittien toimitus on tehty erittäin helpoksi.
Kevytyrittäjänä ei pysty hyödyntämään arvonlisäveron alarajahuojennusta. Alarajahuojennus on tilikauden loputtua maksettava yritystuki, joka voi olla jopa 2700 euroa. Kevytyrittäjä ei myöskään saa kaikkia mahdollisia laite- työtarve- yms. kuluja hyödynnettyä ja joutuvat näin ollen maksamaan korkeampaa tuloveroa. Tämän lisäksi palveluntarjoaja ottaa kaikista yrittäjän myynneistä keskimäärin noin 5% provision. Näistä seikoista johtuen kevytyrittäminen on käytännössä aina huomattavasti kalliimpaa kuin tavanomainen yrittäminen.
Mikäli yritykselle on tarvetta vain hetkellisesti, saattaa kevytyrittäjyys olla kannattava vaihtoehto. Kaikissa muissa tapauksissa perinteinen yrittäjyys nykyaikaisilla välineillä lienee kuitenkin järkevämpi vaihtoehto.
Kannattaako palkanlaskenta ulkoistaa?
Palkanlaskennan ulkoistamista on syytä harkita, jos esimerkiksi yrityksen kasvaessa omat resurssit eivät riitä palkanlaskentaan, palkanlaskennan tuuraus on hankalasti järjestettävissä tai haluatte saada oman palkanlaskijan sijaan asiantuntevan tiimin käyttöönne, jonka takana on tietysti oma nimetty yhteyshenkilö. Asiantuntijoillamme on tietotaito palkkahallinnon ajankohtaisista asioista, eikä teidän tarvitse käyttää resursseja oman henkilöstön kouluttamiseen.
Miten etenen, kun haluan perustaa yrityksen?
Ota yhteyttä, niin sovitaan tapaaminen (kasvotusten tai etänä) ja keskustellaan tarkemmin tilanteestanne.
Mitä on huomioitava yritystoimintaa laajentaessa?
Yritystoiminnan laajentamisen yhteydessä selvitämme ensisijaisesti tulevat rahoitustarpeet, syntyvät kustannukset ja kartoitamme laajenemiseen liittyvät riskitekijät. Asiantuntijamme auttavat sinua näissä asioissa konkreettisesti esimerkiksi laatimalla talousarvioita, henkilökustannuksen selvityksillä, avustamalla tukihakemusten viidakossa ja arvioimalla kannattavuutta käytettävissä olevan tiedon perusteella tehdyillä kannattavuuslaskelmilla.
Kuinka voin säästää taloushallinnon kuluissa?
Taloushallinnon työt saadaan hoidettua sujuvasti, kun asiakkaan ja tilitoimiston välinen kommunikointi on toimivaa. Tarvittavien materiaalien toimittaminen ajoissa ja kirjanpitäjäsi tiedottaminen oleellisista asioista mahdollistaa mutkattoman yhteistyön. Kun kirjanpitäjänne on perillä yrityksenne tapahtumista, syntyy lisäkysymyksiä todennäköisesti vähemmän. Yhdessä sovitut rutiinit, aikataulut ja niistä kiinni pitäminen molemmin puolin selkeyttää tekemistä ja laskee kustannuksia.
Onko tilitoimiston vaihtaminen hankalaa?
Useimmilla on mielikuva, että tilitoimiston vaihtaminen on hankalaa ja työlästä. Anna ohjat osaaviin käsiin, sillä vaihdon ei tarvitse olla vaikeaa. Hoidamme asiat puolestanne, jotta teidän ei tarvitse murehtia asiasta sen enempää. Pitkän kokemuksen kautta tullut asiakaslähtöisen toimintatapamme ansiosta voitte keskittyä itse varsinaiseen liiketoimintaan.
Tilitoimiston vaihdon voi tehdä milloin vain, sen ei tarvitse sijoittua vuoden tai tilikauden vaihteeseen. Huolella tehtyyn vaihtoon menee tilanteesta riippuen joitakin viikkoja, jonka aikana siirrämme datan tarvittaessa uusiin järjestelmiin ja otamme järjestelmän käytön haltuun. Jos ohjelmisto on teille uusi, opetamme teille sen käytön perusteellisesti.